Vänriikki Stoolin ja Tuntemattoman sotilaan kielen vertailu

J. L. Runebergin Vänriikki Stoolin tarinat ja Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan kielet ovat hyvin erilaisia toisiinsa verrattuna. Vaikka kummatkin kertovat sodasta, ne on kirjoitettu aivan eri tavoin. Runeberg käyttää käyttää kaunista, huoliteltua runo-kieltä, kun taas Linna käyttää yksinkertaista ja ehkä hieman raakaakin yleiskieltä.
    J. L. Runeberg kirjoittaa kirjansa runomuodossa ylistäen suomalaisten sankarihenkeä. Hän käyttää tektissään paljon loppusointuja Kuoleva soturi: "Kun sota riehui, luodit soi, / he elon innoissaan / toisiinsa vihan tulta loi, / mitellen miekkojaan. / Nyt nuoren miel' ei sotihin, / ja rauhaa pitää vanhuskin." Samalla tekstin lainauksesta huomaa, että teksti ei ole kovin helppo-lukuista, sillä se on kirjoitettu 1800-luvun puolivälissä, jolloin suomenkieli oli hyvin erilaista kuin nyt. Runebergin sanavalinnat ovat myös osassa tekstiä hyvin tunteellisia.
    Tuntemattoman sotilaan kieli on hyvin tavallista yleiskieltä, mutta koska teksti sisältää vuoropuhelua ja sotilaat ovat eripuolilta Suomea niin erilaiset murteet ja slangit tulevat helposti näkyviin Hietanen: "Tattis. No kyl mää täl pärjän, puol vuat. Kiitoksi vaan kauhian pal!" Linnan tekstissä myös erilaiset aseet pitävät meteliä ja se myös kerrotaan selkeästi lukijalle "prr....prr...prrrrrrrr....." ja "Trrrrt... trrrrt...trrrrrrrrrt" ovat tekstissä monesti, jo kirjan loppu vaiheessa alkaakin jo muistaa mikä ase pitää minkäkinlaista ääntä.
    Vaikka kummatkin kirjat kertovat sodasta niin Vänriikki Stoolin tarinoissa ei käytetä armeijasanastoa melkein ollenkaan, pelkästään ihmisten aronimikkeissä. Kun taas Tuntemattomassa sotilaassa niitä käytetään koko ajan ja ehkä vähän liikaakin, sillä lukija ei välttämättä tiedä mtä tietyt sanat tarkoittavat: "kasapanos", "korsu", "reserviupseeri" ja "maasotakoulu" eivät kuulu tämänpäivän tallaajien sanavarastoon nimittäin. On aika erikoista, että samaa aihetta käsittelevillä kirjoilla voikin olla näin erilaiset kielet.